Asiakkaan tunteminen - miksi pankki kysyy?
Pankkitoiminta perustuu luottamukseen, joka muodostuu hyvästä palvelusta, asiakkaan tuntemisesta ja oikeista ratkaisuista. Kysymme monenlaisia asioita, koska haluamme tuntea asiakkaan ja sen toiminnan. Näin pystymme antamaan hyviä neuvoja ja tarjoamaan juuri asiakkaan tarpeisiin sopivia tuote- ja palveluratkaisuja. Ajan tasalla olevat tiedot turvaavat myös asiakasta; pyrimme turvaamaan yhteisöjen taloudellisia etuja ja suojella sitä laittomalta toiminnalta kuten identiteettivarkauksilta, huijauksilta ja tietojen kalastelulta.
Muutamia asioita kysymme kuitenkin muista syistä. Nordea on yksi Euroopan suurimmista pankeista ja haluaa kantaa yhteiskunnallisen vastuunsa. Pankkeja velvoittavat monet lait, joilla pyritään ehkäisemään esimerkiksi rahanpesua, terrorismia ja talousrikollisuutta.
Pankki voi myös käyttää antamiasi tietoja soveltuvin osin niiden pankkipalvelujen yhteydessä, joissa meillä pankkina on velvollisuus selvittää sinusta tietyt asiat, kuten arvioidaksemme sijoitustuotteen tai – palvelun soveltuvuutta sinulle. Tällöin meidän ei tarvitse kysyä samoja asioita useampaan kertaan.
Esitämme kysymyksiä aina uutta asiakassuhdetta avatessamme ja sen jälkeen päivitämme tietoja säännöllisesti, kun edustaja tai yrittäjä asioi Nordea Business Centressä (0200 2121) tai konttorissa. On myös mahdollista, että soitamme tai lähetämme perustietolomakkeen täytettäväksi. Kysymykset ovat samoja, joita käymme läpi tapaamisissa.
Valppaana verkossa
Varmista, että käyttämäsi laite on suojattu, virustorjuntaohjelma päivitetty ja palomuuri toiminnassa. Ole valppaana, kun asioit verkossa ja avaat tuntemattomista lähteistä tulevia sähköposteja ja linkkejä.
Haluamme vielä muistuttaa, että emme kysy koskaan henkilökohtaisia/ yrityksen pankkitunnuksia tai kortin tietoja sähköpostitse tai puhelimitse.
Millaisia kysymyksiä esitämme?
Pankilla tulee olla riittävät tiedot mm. yhteisöasiakkaan omistajista, liiketoiminnan luonteesta ja laajuudesta, maksuliikenteestä, liikekumppaneista, taloudellisesta asemasta, pankkiasiakkuuden tarpeesta ja palveluiden käyttötarkoituksesta. Pankki voi kysyä asiakkaalta tietoja esimerkiksi tilille tulevien varojen määrästä, alkuperästä ja käyttötarkoituksesta. Saatamme tarvita kirjallisen selvityksen lisäksi esimerkiksi kauppakirjoja tai muita asiakirjoja.
Pankin tulee lain mukaan saada tiedot yritysasiakkaiden omistajista ja tosiasiallisista edunsaajista. Tosiasiallisella edunsaajalla tarkoitetaan omistajuuden lisäksi henkilöitä joilla on määräysvalta osuuksien tuottamasta äänimäärästä tai jolla on muutoin määräysvalta yrityksessä. Pankin tulee myös tietää, onko asiakkaan edustaja tai todellinen edunsaaja poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai tällaisen henkilön perheenjäsen tai läheinen yhtiökumppani.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys | Vastaus |
---|---|
Kysyttekö nämä kysymykset kaikilta asiakkailtanne? | Kyllä. Kysymme nämä kysymykset kaikilta asiakkailtamme, jo asiakassuhdetta perustettaessa. Tietoja myös tarkistetaan ja päivitetään asiakassuhteen aikana, joten niitä ei kysytä kaikilta samaan aikaan. Tiedot tuovat pohjan luottamukselliselle pankkisuhteelle, ja asiakkaan tunteminen on tärkeä osa lakiin perustuvia velvollisuuksia, joita pankin on noudatettava rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseksi. Vastaamalla näihin kysymyksiin sinä ja muut asiakkaat voitte auttaa torjumaan laitonta toimintaa. |
Miksi kysytte tällaisia kysymyksiä? | Kaikilla suomalaisilla pankeilla on velvollisuus tuntea asiakkaansa ja kantaa osaltaan yhteiskuntavastuuta. Haluamme ennen kaikkea turvata yhteisöjen taloudellisia etuja. Pankit ovat ilmoitusvelvollisina avainasemassa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnassa. Rahanpesun torjunta on merkittävä osa järjestäytyneen rikollisuuden kuten ihmiskaupan, huumekaupan ja terrorismin torjuntaa, koska rikoksilla saaduilla hyödyillä voidaan rahoittaa uusia rikoksia. Nordeaan luotetaan vastuuntuntoisena yhteiskunnan jäsenenä. Haluamme säilyttää tämän luottamuksen. Suhtaudumme vastuuseemme vakavasti, ja meillä on velvollisuus tietää, miten asiakkaamme käyttävät pankin tuotteita ja palveluja. Kyse on viime kädessä lakiin perustuvista vaatimuksista eli meillä on velvollisuus hankkia nämä tiedot asiakkaistamme. |
Mihin näitä tietoja käytetään? | Käytämme näitä tietoja siihen, että opimme tuntemaan asiakkaamme ja ymmärtämään heidän toimintaansa ja palveluiden käyttöä. Näin voimme turvata heidän taloudelliset etunsa ja huomata tavanomaisesta poikkeavan palveluiden käytön ja mahdollisen laittoman toiminnan. Haluamme suojella asiakkaitamme ja koko yhteiskuntaa. Tiedämme, että useimmat asiakkaistamme ovat rehellisiä. Tiedot päivitetään asiakasjärjestelmiimme, jotta kaikki sinua ja edustamaasi yhteisöä koskevat tiedot ovat oikein ja ajan tasalla. Tuntemistietoja ja muita henkilötietoja voidaan käyttää rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen ja selvittämiseen sekä terrorismin rahoittamisen ja sen rikoksen tutkintaan saattamista varten, jolla omaisuus tai rikoshyöty on saatu. Pankki voi myös käyttää antamiasi tietoja soveltuvin osin niiden pankkipalvelujen yhteydessä, joissa meillä pankkina on velvollisuus selvittää sinusta tietyt asiat, kuten arvioidaksemme sijoitustuotteen tai – palvelun soveltuvuutta sinulle. Tällöin meidän ei tarvitse kysyä samoja asioita useampaan kertaan.
|
Täytyykö minun vastata näihin kysymyksiin? | Kyllä, lainsäädäntö edellyttää kaikkia pankkeja kysymään asiakkailtaan tunnistamiseen ja tuntemiseen liittyviä tietoja. Pankit saattavat kuitenkin tehdä sen eri tavoin ja eri aikaan. Lainsäädännön asettamat tuntemisvelvoitteet sekä viranomaisten ohjeet ja määräykset ovat kuitenkin kaikille pankeille samat. Pankit voivat päättää itse, miten ne hankkivat nämä tiedot. |
Kysyvätkö kaikki pankit tällaisia kysymyksiä? | Kyllä, kaikkien asiakkaiden täytyy vastata näihin kysymyksiin. Nordea on pankkina ja vastuuntuntoisena yhteiskunnan jäsenenä velvollinen kysymään nämä kysymykset kaikilta asiakkailtaan. Jos vastaat kysymyksiin internetissä, lomakkeen kaikki sivut on tärkeää tallentaa. Silloin tiedot eivät häviä, vaikka et vastaisikaan kaikkiin kysymyksiin ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Sinulle lähetetään muistutuksia lomakkeen täyttämisestä, jollet ole täyttänyt sitä valmiiksi. Lisätietoja www.finanssivalvonta.fiAvautuu uuteen ikkunaan |
Lopetatteko asiakkuuteni Nordeassa, jollen vastaa näihin kysymyksiin? | Tarvitsemme vastauksesi näihin kysymyksiin. Sinulla saattaa olla monenlaisia syitä siihen, miksi et voi vastata kysymyksiin. Mikäli et ole vastannut niihin, yritämme ottaa yhteyttä sinuun, selvittääksemme miksi et ole voinut vastata kysymyksiin. Jollemme onnistu tavoittamaan sinua, seurauksena voi olla, ettemme voi tarjota sinulle kaikkia palvelujamme tai antaa tarvitsemaasi neuvontaa. Mahdollista on myös että koko asiakassuhde päätetään. Lain mukaan pankki ei saa perustaa asiakassuhdetta, suorittaa liiketointa, toteuttaa maksutapahtumaa maksutilin kautta tai ylläpitää liikesuhdetta, jos se ei pysty toteuttamaan asiakaan tuntemiseksi säädettyjä toimia. |
Jaatteko nämä tiedot muiden pankkien kanssa? | Emme. Vastausten avulla varmistetaan ainoastaan se, että kaikki sinua koskevat tiedot ovat oikein ja ajan tasalla Nordeassa. Tämän lisäksi tietoja käytetään lakisääteisen raportoinnin yhteydessä. Antamiasi tietoja käsitellään luottamuksellisesti pankin salassapitovelvollisuutta sekä henkilötietolakia noudattaen. |
Miten usein kysytte tällaisia kysymyksiä? | Meidän on kysyttävä näitä kysymyksiä säännöllisin väliajoin, sillä lainsäädäntö edellyttää kaikkia suomalaisia pankkeja päivittämään asiakastietonsa. Nordea kantaa osaltaan yhteiskuntavastuuta ylläpitämällä riittäviä ja ajantasaisia tietoja asiakkaidensa tuntemiseksi. |
Pankki kysyy monenlaisia kysymyksiä liittyen liikekumppaneihin, yrityksen vastuuhenkilöihin sekä maksuliikenteeseen, miksi? | Lainsäädäntö edellyttää kaikkia suomalaisia pankkeja päivittämään asiakastietonsa säännöllisesti. Liikekumppaneita, yrityksen vastuuhenkilöitä ja maksuliikennettä koskevat tiedot ovat tarpeellisia asiakaan tuntemiseksi. Haluamme turvata yhteisöjen taloudellisia etuja ja suojella sitä laittomalta toiminnalta, kuten identiteettivarkauksilta, huijauksilta ja tietojen kalastelulta. Se on osa vastuutamme pankkina, ja meidän on siksi kysyttävä nämä kysymykset. |
Olen ollut Nordean asiakas yli 10/20/30 vuotta. Miksi minun pitää vastata näihin kysymyksiin nyt? Tunnen pankkineuvojani henkilökohtaisesti. Miksi tarvitsette nämä tiedot?Asiakastiedoissani ei ole tapahtunut muutoksia sen jälkeen kun olen tullut pankkinne asiakkaaksi. Pitääkö minun silti vastata näihin kysymyksiin? | Lainsäädäntö edellyttää kaikkia suomalaisia pankkeja päivittämään asiakastietonsa säännöllisesti. Haluamme ennen kaikkea turvata taloudelliset etusi ja suojella sinua laittomalta toiminnalta. Nordea kantaa osaltaan yhteiskuntavastuuta ylläpitämällä riittäviä ja ajantasaisia tietoja asiakkaidensa tuntemiseksi Tiedot päivitetään asiakasjärjestelmiimme, jotta kaikki sinua ja edustamaasi yhteisöä koskevat tiedot ovat oikein ja ajan tasalla. Kysymme nämä kysymykset kaikilta uusilta asiakkailta sekä nykyisiltä asiakkailta riippumatta siitä, miten kauan he ovat olleet asiakkaitamme. |
Otatteko yhteyttä minuun, jos näihin kysymyksiin annetut vastaukset eivät vastaa todellista tilannetta? | Tärkein tavoitteemme on huolehtia taloudellisista eduistasi. Nordea kantaa osaltaan yhteiskuntavastuuta ylläpitämällä riittäviä ja ajantasaisia tietoja asiakkaidensa tuntemiseksi. Vastauksistasi riippuen saatamme tarvita lisätietoja. Jos tiedot ovat ristiriitaisia, saatamme ottaa yhteyttä varmistaaksemme, että antamanne tiedot ovat oikein. Pyrimme tälläkin tavoin estämään yrityksiin ja yhteisöihin kohdistuvia huijaus- ja petosyrityksiä. |
Kysyitte nämä kysymykset jo aiemmin tänä vuonna. Miksi kysytte ne uudestaan? | Pahoittelemme, jos olet vastannut samantapaisiin kysymyksiin äskettäin. Vastaathan kuitenkin kysymyksiin tälläkin kertaa. Jos tiedät kaikki vastaukset, tietojen päivittäminen ei vie kauan. |
Olen myös muiden pankkien asiakas, eivätkä ne toimi tällä tavalla. Miten voitte sanoa, että kaikki pankit kysyvät tällaisia kysymyksiä? | Lainsäädäntö edellyttää kaikkia suomalaisia pankkeja päivittämään asiakastietonsa säännöllisesti. Kysymme nämä kysymykset varmistaaksemme, että sinua koskevat tiedot ovat oikein ja ajan tasalla. Jokainen pankki voi päättää itse, miten ja milloin se ottaa yhteyttä asiakkaisiinsa ja kysymykset voivat poiketa hieman toisistaan. Lainsäädännön asettamat velvoitteet ovat kuitenkin kaikille pankeille samat. Lisätietoja www.finanssivalvonta.fiAvautuu uuteen ikkunaan |