Tilisiirto

Ajankohtaista Tilisiirto Itsepalveluna Eräsiirtona Ehdot Palvelukuvaukset Ajankohtaista

Tilisiirtojen välitys nopeutui

Nordea välittää tilisiirrot rahalaitoksesta toiseen saman pankkipäivän aikana. Rahat ovat saajan käytettävissä nopeimmillaan saman pankkipäivän aikana.

Rahat välittyvät saajille pääosin saman pankkipäivän aikana, jos maksu on tehty ennen klo 14 Suomen aikaa (EET). Poikkeuksena ovat eräsiirtoon lähetettävät tilisiirtoaineistot, jotka on vastaanotettu ennen klo 13 Suomen aikaa (EET).

Tämä koskee kaikkia Nordeasta toiseen rahalaitokseen välitettäviä euromääräisiä tilisiirtoja Suomessa ja Euroopassa.

Hyötyjä yritysasiakkaille:

  • Parantaa likviditeetinhallintaa – asiakas voi tehdä maksun samana päivänä, jolloin rahojen on oltava saajalla. Tilien määrää voi vähentää, sillä tilisiirrot välitetään pankkien välillä saman pankkipäivän aikana.
  • Lisää läpinäkyvyyttä maksuliikenteeseen – tehty maksu välitetään saman päivän aikana saajan pankille. Myös viikonloppuisin tehdyt maksut välitetään saajan pankille seuraavana pankkipäivänä.
  • Tuo kustannussäästöjä – tarve pikamaksujen ja nolla-arvopäiväisten maksujen käytölle vähenee, sillä euromääräiset tilisiirrot välitetään saajille saman päivän aikana.

Suomessa Nordean asiakkaiden väliset tilisiirrot sekä yritysasiakkaiden maksamat palkat ja eläkkeet välitetään kuten ennenkin.

Tilisiirtojen välityksen nopeutuminen ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä eikä se aiheuta muutoksia nykyisten palveluiden käyttöön tai niiden ehtoihin.

Tilisiirto

Tilisiirtoja ja maksuja on mahdollista tehdä useilla eri tavoilla: verkkopankissa, maksuautomaatilla, maksuliikeohjelmistolla tai konttoripalveluna.

Tilisiirtoon tarvitset saajan IBAN-muotoisen tilinumeron (International Bank Account Number). Tilisiirto välitetään aina kotimaan maksun hinnalla.

Edut yrityksellesi:

  • Tilisiirto välittyy eurooppalaisen pankkiin yhtä nopeasti kuin toiseen kotimaiseen pankkiin.
  • Maksat tilisiirron samalla tavalla riippumatta siitä, onko se menossa kotimaahan tai muualle Eurooppaan.
  • Edullinen kotimaan maksun hinnoittelu.
  • Tilisiirron määrä siirretään täysimääräisenä saajan tilille.
Itsepalveluna

Verkkopankissa ja maksuautomaatilla

Nordeassa olevien tilien välillä tehdyssä tilisiirrossa varat siirtyvät lähettäjän ja vastaanottajan välillä välittömästi. Nordea välittää tilisiirron/maksun saajan pankkiin Suomessa tai Euroopassa saman pankkipäivän aikana tai seuraavaksi pankkipäiväksi.

Maksu välitetään saajan pankille saman pankkipäivän aikana, jos maksu on tehty verkkopankissa tai automaatilla ennen kello 14.00 EET.

Huomaathan, että maksuja muihin pankkeihin välitetään vain pankkipäivisin.

Viikonloppuna tai arkipyhänä tehdyt maksut välitetään muihin pankkeihin vasta seuraavana pankkipäivänä.

Nordean Suomen tiliasiakkaiden tilien välillä tilisiirtoja kirjataan myös viikonloppuisin ja arkipyhinä.

Maksun lisävahvistus on osa maksutoimeksiantoa

Maksun lisävahvistaminen tarkoittaa, että sattumanvaraisille verkkopankkimaksuille edellytetään ennen maksun toimeenpanoa lisävahvistusta. Lisävahvistus tehdään puhelimitse tai tekstiviestillä normaalin verkkopankki -vahvistuksen lisäksi. Tästä ei tule lisäkustannuksia suomalaisella puhelinliittymällä mikäli soitot tai viestit tehdään Suomesta.

Maksun vahvistamisen hyödyt sinulle:

  • Lisäturvaa maksulle, koska vahvistus tehdään toisella laitteella.
  • Vahvistaminen tekstiviestillä toimii ympäri vuorokauden.

Vahvistaminen soittamalla

Vahvista maksu soittamalla lisävahvistuspalveluun 0800 165 656. Vahvistaminen soittamalla toimii asiakaspalveluumme ma-su 24h/vrk. Samassa numerossa voit rekisteröidä matkapuhelinnumerosi tekstiviestipalvelua varten.

Tekstiviestipalvelu

Tekstiviestivahvistaminen edellyttää matkapuhelinnumeron rekisteröimistä tekstiviestipalveluun. Voit rekisteröidä matkapuhelinnumeron maksuttomassa numerossa 0800 165 656 ma-su 24h/vrk.

Maksun lisävahvistamisen tekstiviestillä voi tehdä suomalaisista liittymistä Ainan, Academican, Cubion, Dicamen, DNA:n, Elisan, Fujitsun (Elisan verkossa toimivat liittymät), Saunalahden, Soneran, TDC Songin, Telefinlandin ja Ålands Mobiltelefonin liittymillä sekä useimmilla ulkomaisilla tekstiviestipalveluja tukevilla liittymillä ja se on käytössä vuorokauden ympäri kuten verkkopankkikin.

Tekstiviesti A vahvistaa maksun

Pankki lähettää lisävahvistuspyynnön sinulle tekstiviestillä. Vahvistaaksesi maksun, lähetä tekstiviesti, kirjoittamalla viestiin A-kirjain. Tähän viestiin järjestelmä lähettää sinulle välittömästi kuittausviestin. Mikäli lisävahvistusta odottavaa maksua ei ole vahvistettu tekstiviestillä seuraavan pankkipäivän loppuun mennessä, maksu raukeaa.

Eräsiirtona

Kaikki tilisiirtoina maksettavat maksut voi myös hoitaa konekielisesti lähettämällä maksuliike- ja reskontraohjelmistolla muodostetun aineistoerän pankkiin.

Maksutyyppeinä voivat olla mm.

  • laskut 
  • palkat ja eläkkeet 
  • valuuttamaksut
  • pikamaksut
  • maksuosoitukset.

Maksuaineiston lähettämiseen käytät 

  • Yrityksen verkkopankkia tai
  • Web Services -yhteyttä ja siihen liittyvää PKI-turvaratkaisua.

Aineistojen aikataulut

Lähetettävien ja noudettavien aineistojen aikataulut sekä käsittelyajat löydät oheisilta sivuilta.

Maksutoimeksinnot ulkomaisiin pankkeihin tai ulkomailta Suomeen

Request for Transfer -palvelulla yrityksesi välittää Nordean kautta maksutoimeksiantoja Nordean muiden maiden yksiköille ja muille tilipankeille ulkomailla. Voit myös välittää ulkomaisten pankkien kautta maksutoimeksiantoja veloitettavaksi tililtäsi Nordeassa.

Toimeksiannot voivat olla varojen kotiutuksia, siirtoja omien tilien välillä ulkomailla tai siirtoja muiden saajien tileille eri pankkeihin ympäri maailmaa.

Edut yrityksellesi

  • tehostat varainhallintaasi
  • teet paikallisia maksuja ulkomailla
  • turvallinen, paperiton, nopea ja varma tapa antaa maksutoimeksiantoja
  • välität toimeksiantoja muihin Nordean yksiköihin veloituksetta

Request for Transfer -maksutoimeksiannot lähetät Nordeaan kätevästi verkkopankilla tai suoraan yrityksesi omista järjestelmistä.

Lisätietoa

Tietoa Nordean Pohjoismaisten yksiköiden maksuista Request for Transfer -palvelulla löydät täältäAvautuu uuteen ikkunaan. Tietoa Nordean muiden maiden yksiköiden Request for Transfer –maksuista saat yhteyshenkilöltäsi Nordeassa. Muiden tilipankkien osalta pyydämme kääntymään kyseisen pankin puoleen.

Ehdot Palvelukuvaukset

Neuvoja laskutuksesta ja maksamisesta

Cargo ship  

Avullamme saat ulkomaankaupan kukoistamaan

Voimme auttaa yritystäsi saamaan enemmän myyntiä vähemmällä vaivalla ja jopa pienemmillä kustannuksilla.

Hand turning pages  

IBAN ja BIC

Kansainvälinen tilinumero ja pankin yksilöivä tunniste.